Vuoden Peli 2022 -kilpailun voittajat on valittu

Suomen Leluyhdistyksen järjestämässä Vuoden Peli -kilpailussa valittiin markkinoiden parhaat uudet lautapelit. Tuomariston arvioitavana oli tänä vuonna todella monipuolinen valikoima mielenkiintoisia uutuuksia.

Suomen Leluyhdistyksen vuosittain järjestämässä Vuoden Peli -kilpailussa arvioidaan uusia lautapelejä neljässä eri kategoriassa: Vuoden Lastenpeli, Vuoden Partypeli, Vuoden Perhepeli ja Vuoden Strategiapeli.

Pelejä testasi ja pisteytti ensin Leluyhdistyksen kokoama tuomaristo, johon kuului laajalti perheitä, opettajia, aktiivipelaajia sekä satunnaisemmin pelaavia. Näin jokaiseen kategoriaan löytyi sopivia testaajia ja pelien erikoispiirteet saatiin kattavasti huomioitua.

Lopullisessa pisteytyksessä oli yksi ääni myös kaupan edustajilla. Heidän asiantuntemuksensa varmistaa, että kuluttajat voivat luottaa pelin sopivan kategoriansa mukaisesti juuri oikealle pelaajaryhmälle.

Paljon kiinnostavia pelejä mukavaan yhdessäoloon

Suomen Leluyhdistyksen pelitoimikunnan puheenjohtaja Seidi Ailus Tokmanni Oy:stä kertoo, että pelien valikoima oli tänä vuonna monipuolinen.

– Mukana oli paljon laadukkaita uusia pelejä ja vanhojen pelien uusia versioita. Pelien hintatasoissa oli vaihtelua enemmän kuin yleensä, joten tarjonnasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Oli ilo huomata, että myös edullisemmat pelit pärjäsivät kilpailussa, Ailus sanoo. 

– Edelliseen vuoteen verrattuna peleissä korostui yhdessä pelaamisen ilo. Yhdessä tekeminen ja oleminen onkin pitkän poikkeusajan jälkeen varmasti todella tärkeää. Monia pelejä voidaan kuitenkin pelata jo muutaman ihmisen kesken, eli niihin ei välttämättä tarvita suurta osallistujamäärää.

Pelien arvioinnissa tuomariston kriteereinä olivat muun muassa pelattavuus ja itse pelikokemus. He arvioivat myös peliohjeiden ja -pakkausten selkeyttä, mutta tärkeimpänä kriteerinä oli kuitenkin itse peli ja pelaamisen mukavuus.

– Yleisesti ottaen mielenkiintoisia pelejä riitti tuomariston mukaan niin paljon, että niiden laittaminen paremmuusjärjestykseen oli vaikeaa. Pelien kesken käytiinkin tiukkaa kamppailua, mutta lopulta jokaisessa kategoriassa löydettiin voittaja, Ailus toteaa. 

Vuoden Peli 2022 -voittajat ja finalistit:

Vuoden lastenpeli 2022: Dragomino

VUODEN LASTENPELI 2022
Dragomino – Lautapelit.fi

Finalistit
Laiva on lastattu – Oppi&ilo / Sanoma Pro Oy
Lumottu metsä – Tactic Games Oy

VUODEN PARTYPELI 2022
Bezzerwizzer – Enigma Distribution Finland Oy / Asmodee Nordics

Finalistit 
Fake Artist – Lautapelit.fi
Mikä Sotku?! – Martinex Oy
iKNOW 2.0 – Tactic Games Oy

VUODEN PERHEPELI 2022
Pelaa kuin Miljonääri – BRIO Toy Oy / BRIO AB

Finalistit
Category X – Amo Oy
MicroMacro Rikospaikalla – Lautapelit.fi
Kids Chronicles: Kuukiven Metsästys – Toyrock Oy

VUODEN STRATEGIAPELI 2022
Dinner in Paris – Illallinen Pariisissa – Toyrock Oy

Finalistit
7 Wonders Architects – Enigma Distribution Finland Oy / Asmodee Nordics
Sagrada ­– Enigma Distribution Finland Oy / Asmodee Nordics
Living Forest – Lautapelit.fi