Vuoden Lelu 2018 -kilpailun voittajat on nyt valittu. Suomen Leluyhdistyksen järjestämässä kilpailussa ammattilais- ja lapsiraati valitsevat parhaat uutuuslelut eri ikäryhmien ja teemojen mukaan. Suosittu kilpailu antaa hyviä vinkkejä esimerkiksi tuleville joululahjaostoksille.

Lelu- ja pelimyynnillä menee hyvin
Jos tulevien joululahjojen ostaminen hikoiluttaa jo nyt, kannattaa painaa mieleen tämän kilpailun voittajat.

Suomen Leluyhdistys ry järjesti 13. kertaa Vuoden Lelu -kilpailun, jossa kasvatus- ja kaupan alan ammattilaiset arvioivat uutuusleluja. Voittajat valittiin viidessä eri kategoriassa: Vuoden Ajoneuvolelu, Vuoden Ensilelu, Vuoden Hahmoleikkilelu, Vuoden Rakentelulelu ja Vuoden Innovaatiolelu. Tänä vuonna leluja oli mukana ennätysmäärä, yhteensä 41 lelua.

Lelu- ja pelimyynnillä menee hyvin. Viime vuonna 2017 niiden tukkumyynti kasvoi 11,7 %, ja tänäkin vuonna kasvua on ollut yli 2 % edelliseen vuoteen verrattuna (1–6 / 2018). Lelujen ja pelien myynti painottuu syys-joulukuuhun, joten myynnin odotetaan vielä kasvavan reilusti.

Tiedot on kerätty Suomen Leluyhdistyksen tukkumyyntiä harjoittavilta yrityksiltä.

Miksi Vuoden Leluista kannattaa kiinnostua?
Lelukandidaatteja testasivat kasvattajien lisäksi myös tärkeimmät ammattilaiset: eri ikäiset lapset. Kisaan osallistuvilla leluilla leikittiin eri päiväkodeissa ja iltapäiväkerhoissa. Kasvattajat kiinnittävät huomiota mm. lelujen innovatiivisuuteen, turvallisuuteen ja kehittävyyteen, lapset taas mm. lelujen innostavuuteen.

Vuoden Lelu -kilpailun voitto auttaa erottumaan ja luomaan tunnettuutta lelumarkkinoilla. Kuluttajille kisa taas antaa luotettavaa tietoa hyviksi koetuista lelu-uutuuksista.

– Kuluttaja luottaa nykyisin vahvasti toisen kuluttajan mielipiteeseen. Valitsemalla Vuoden Lelun saa varmasti innostavan ja turvallisen lelun, josta riittää iloa pitkään, sanoo Suomen Leluyhdistyksen puheenjohtaja Riia Sandström.

– Kasvatusalan ammattilaisia kilpailu palvelee antamalla ideoita ikivihreiden klassikoiden rinnalle ja esittelemällä lelualan tämänhetkistä parhaimmistoa, lisää Lelutoimikunnan puheenjohtaja Annariikka Karppinen.

Kaikki Vuoden Lelu 2018 -kilpailun voittajat saivat omassa sarjassaan parhaat arviot. Lelut valittiin eri-ikäisille testiryhmille lelujen suositusten mukaisesti.

Tässä ovat Vuoden Lelut 2018:

Vuoden Ajoneuvolelu 2018: Rautatieasema Grand City 45-os. (Tevella Oy)
”Hyvä yhdisteltävyys muihin junarataleikkeihin, rataa voi rakentaa monin eri tavoin.”
”Äänitys ja valotehosteet lapsista hauska toiminto.”

Vuoden Ensilelu 2018: Lego Duplo® 10861 Ensimmäiset tunteeni (Suomen Lego Oy Ab)
“Ihana tapa jutella lapsen tunteista leikin lomassa.”
”Kehittää kielitaitoa.”

Vuoden Hahmoleikkilelu 2018: Scruffaluvs lemmikki (Toyrock Oy)
“Söpö lelu – hauska arvata mitä karvapallosta syntyy.”
“Lapsista oli hauska kylvettää lelua.”

Vuoden Innovaatiolelu 2018: Thunder Trax (Maki A/S)
”Kestävän tuntuinen, kulkee kivasti eri maastoissa.”
”Luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita!”

Vuoden Rakentelulelu 2018: SmartMax Start Plus (Leikkien Group Oy)
”Koko ja selkeät perusvärit toimivat.”
”Herättää mielikuvituksen!”
”Turvallisia niillekin, jotka laittavat kaiken suuhunsa.”

Kaikki Vuoden Lelu 2018 -kilpailuun osallistuneet lelut löydät Suomen Leluyhdistyksen nettisivuilta.