Irtoava paljetti tai liian pieni osa voi aiheuttaa lapselle hengenvaaran

Lelukaupassa törmää mitä suloisimpiin ja jännittäviin tuotteisiin. Kaunis tai söpö ulkonäkö ei kuitenkaan riitä, vaan lelun tulisi olla lisäksi lapselle turvallinen ja ominaisuuksiltaan lapsen ikää vastaava.

Tämän vuoden hittileluja ovat olleet paljettikoristeiset pehmolelut ja suosiotaan jatkavat limat. Vaikka kiiltävät paljetit ja venyvät limat viehättävät perheen pienimpiä, liittyy niihin asiantuntijoiden mukaan eniten turvallisuusriskien arviointia. Paljetit eivät saa irrota, eikä liima sisältää mitään vaarallisia tai kiellettyjä aineita EU-alueella.

Tyypillisimmät riskit liittyvät lelun pieniin osiin, joihin lapsi saattaa helposti tukehtua.

– Tämä kannattaa huomioida esimerkiksi joulukalenterin valinnassa. Monet kalenterit sisältävät pieniä leluja ja siksi kalenteri tulee hankkia lapsen ikä huomioiden, muistuttaa SOK:n tuotelaatupäällikkö Paula Elonen.

Leluissa saatetaan käyttää myös hajusteita ja kovia ääniä, jotka voivat aiheuttaa haittaa lapselle.

– Lelusta lähtevä kova ääni voi vahingoittaa lapsen kuuloa, joten kannattaa aina valita kahdesta äänilelusta matalammalla äänellä oleva malli. Hajusteita on sallittua käyttää leluissa, mutta ne saattavat silti aiheuttaa hajusteherkälle oireita, sanoo Tokmannin leluostaja Seidi Ailus.

Suomen ja EU:n laki on tiukka – suuri osa leluista hylätään jo valintavaiheessa

Lelubisnes on iso ja kansainvälinen. Pääosa leluista on tuontitavaraa, ja Kiina on ylivoimaisesti suurin lelujen tuontimaa.

Kaikissa EU:n jäsenmaissa leluille on samat turvallisuusvaatimukset. Suomessa noudatetaan lelulakia, joka perustuu EU:n leludirektiiviin. Se tarkoittaa, että leluilta vaaditaan iso joukko asioita, jotka liittyvät lelun fysikaalisiin ominaisuuksiin, kemialliseen koostumukseen ja meluun. Fysikaalisiin ominaisuuksiin kuuluu esimerkiksi se, ettei lelusta saa lasten leikeissä irrota pieniä osia, eikä siinä saa olla teräviä osia.

– Suomen ja EU:n lainsäädäntö on tiukempi kuin monessa muussa maassa. Se on kuluttajan turvallisuutta ajatellen hyvä asia, sanoo Ailus.

Maahantuojilla, valmistajilla ja jakelijoilla on velvollisuus valvoa lelujen turvallisuutta. Tulli taas suorittaa markkinavalvontaa maahantuotavista tavaroista. Suomen Leluyhdistykseen kuuluvat Tokmanni ja SOK kartoittavat lelujen turvallisuutta jo varhaisessa vaiheessa.

– Tutkimme tuotetta ja siihen liittyvää dokumentaatiota ja vaatimuksenmukaisuutta jo ennen kuin tuote tulee valikoimaan, kertoo Elonen.

– Hylkäämme lelujen valintaprosessin aikana suuren osan perustuen riskinarvioon, sanoo Ailus.

Puutteellinen tuotemerkintä tarkoittaa usein puutteellisia turvallisuusvaatimuksia

Lelukaupan toimijoiden omavalvonta ulottuu hankinta- ja toimitusketjun eri vaiheisiin. Sen aikana osa leluista karsiutuu pois erilaisten puutteiden takia. Yleisimmät ongelmat liittyvät pakkaus- ja tuotemerkintöihin. Niihin kannattaa kuluttajankin kiinnittää huomiota. Puutteet tuotemerkinnöissä voivat kertoa siitä, ettei maahantuoja ole täyttänyt tuotteelle asetettuja turvallisuusvelvollisuuksia. Euroopan ulkopuolella olevien verkkokauppojen leluvalikoima ei välttämättä täytä eurooppalaisia turvallisuusvaatimuksia.

Merkinnän lisäksi jokaisen lelun kohdalla huomioidaan toimittajan luotettavuus, lelun vaatimustenmukaisuus, sen kohderyhmä, materiaalit, pakkaus sekä pakkaustekstit. SOK ja Tokmanni valvovat leluja muun muassa lähtömaassa, varastolla, laatuosastolla ja itse kaupassa. Valvontaan liittyy testaamista ja näytteiden ottamista. Lisäksi tietyt tuoteryhmät voivat vaatia lisäselvitystä.

– Alle 3-vuotiaiden pienten lasten leluihin ja paristoleluihin saattaa liittyä riskiperusteisia lisäselvityksiä, kertoo Elonen.

Viranomaiset tekevät säännöllisesti lelujen turvallisuuteen liittyviä pistokokeita. Tukes eli Turvallisuus- ja kemikaaliviraston testaa kaupoissa olevien lasten lelujen turvallisuutta ja valvoo tuotteiden vaatimustenmukaisuutta.

Mitä lelua ostaessa pitäisi huomioida?

Lelujen ikärajoituksia on aina syytä noudattaa, sillä niillä ohjataan kuluttajaa valitsemaan lapsen ikätasolle sopiva tuote. Verkko-ostoksia tehtäessä on otettava huomioon, että verkkosivuilta löytyvät kaikki tarvittavat merkinnät ja tiedot tuotteesta sekä yhteystieto myyjään.

Lelulainsäädännössä ei ole montaa ikäryhmää leluille. Lelut on pääsääntöisesti jaettu alle komivuotiaiden ja yli kolmivuotiaiden lasten leluihin. Muut lelujen ikämerkinnät ovat lähinnä suosituksia.

Sopivan tuotteen lisäksi aikuisten on myös oltava läsnä lasten leikeissä.

– Turvallisten lelujen lisäksi aikuisen tulee valvoa lapsen leikkejä. On hyvä tarkistaa, ettei isommalle lapselle tarkoitettuja leluja ole pienen lapsen ulottuvilla, sanoo Elonen.

9 ohjetta lelun ostajalle:

  • Tarkista pakkausmerkinnät. Löytyykö kaikki tarvittava suomeksi ja ruotsiksi?
  • Shoppaatko netissä? Muista, että Euroopan ulkopuolelta ostetut lelut eivät välttämättä vastaa eurooppalaisia turvallisuusvaatimuksia.
  • Limat ovat hauskoja, mutta anna niitä vain yli 3-vuotiaille.
  • Toimiiko lelu paristoilla? Paristokotelo ei saa olla helposti avattavissa.
  • Kun ostat lelua alle 3-vuotiaalle, tarkista ettei tuotteesta irtoa helposti tarroja tai muita osia.
  • Suosi aina vesipohjaisia värejä ja liimoja lapsilla.
  • Tunnista varoituksen ja suosituksen ero: ikärajoitus perustuu tuotteen turvalliseen käyttöön ja ikäsuositus lapsen valmiuksiin leikkiä kyseisellä lelulla.
  • Jos jokin asia mietityttää, kysy aina lelun turvallisuudesta myyjältä ennen ostopäätöstä.
  • Tarkista lelujen kunto säännöllisesti ja poista rikkoutuneet lelut käytöstä.

Katso loput turvallisen lelun tuntomerkit Tukesin muistilistalta.