Moni vanhempi tietää kokemuksesta, että ulkoleikkien jälkeen kotiin palaa hyväntuulinen seikkailija, jolle ruoka ja uni maistuvat. Mutta miksi? Kokosimme pihaleikkien tärkeimmät positiiviset vaikutukset ja niiden syyt.
1. Ulkona on tilaa temmeltää
Mitä suurempi leikkitila, sitä hauskempaa on leikkiä ja liikkua! Ulkona voi leikkiä monia leikkejä, jotka eivät sisällä onnistu. Pihalla saa päästettyä ylimääräiset höyryt ulos, kun on tilaa juosta ja hyppiä.
Kokeile tätä: Kymmenen tikkua laudalla
2. Ulkona aistit ohjaavat seikkailuun
Katolta sulavan jään tip-tip-tip-tippumisäänet, kuralätäköiden loiske kumisaappaiden alla, lumen alta paljastuvan maan tuoksu…Ulkona riittää ihmeteltävää jokaisena vuodenaikana! Aistien avulla mielikuvitus lähtee laukalle ja johdattaa uusiin seikkailuihin.
Aistikokemukset opettavat lasta hahmottamaan ympäröivää maailmaa. Ne hellivät mieltä, lisäävät aktiivisuutta, mutta voivat myös rauhoittaa.
Kokeile tätä: Luonnonasioiden etsiminen aistien avulla
3. Ulkona oppii uusia asioita
Ulkona leikkiessä erilaiset kasvit, linnut ja hyönteiset tulevat tutuiksi. On paljon mukavampaa katsella muuttolintuja lähipellolla kuin kirjan sivuilla. Kävyt ja kivet ovat oivia leikkikaluja, jotka muuttuvat mielikuvituksen avulla vaikka miksi. Luonnossa voi oppia myös monia näppäriä taitoja, kuten tekemään solmuja majanrakennuspuuhissa.
Kokeile tätä: Luontobingo
4. Ulkona voi leikkiä isolla porukalla
Pihalla leikkijöiden määrä voi olla jopa kymmeniä, kun seinät eivät rajoita leikkitilaa. Olipa kyseessä piiloleikki taikka pihapeli, mukaan mahtuu useampi leikkijä!
Suurella porukalla leikkiminen opettaa lapselle sosiaalisia taitoja, erityisesti ryhmässä toimimista. Kun leikkijöitä on paljon, vuorottelun, neuvottelun ja kompromissin taidot kehittyvät. Parasta siinä on kuitenkin, että isolla porukalla saa helposti pihapelit ja -leikit käyntiin!
Kokeile tätä: Lipunryöstö
5. Ulkona motoriikka kehittyy
Luonnossa liikkuminen kehittää lapsen motoriikkaa erinomaisesti. Monipuolisessa maastossa saa hyppiä puunjuurien yli, tasapainoilla tai kiipeillä.
Tutkimuksen mukaan erilaiset leikkipuiston telineet ja välineet, kuten pihakeinu ja hiekkalaatikko, vahvistavat lapsen motoriikkaa. Hiekkalaatikolla leikkiminen kehittää hienomotorisia taitoja ja keinuminen puolestaan harjoittaa sensorisia taitoja.
Kokeile tätä: Keinupolttopallo
6. Ulkona silmät rentoutuvat digiajan jälkeen
Ulkona on mukava seurata muuttolintujen lentoa korkealla taivaalla tai katsella järvenselän yli kauas horisonttiin. Siitä kiittävät myös silmät, jotka joutuvat älylaiteaikana kestämään yhä enemmän lähityöskentelyä.
Pitkäaikainen lähityö rasittaa ja kuivattaa silmiä, samoin digitaalisten laitteiden haitallinen sininen valo. Ulkoillessa silmän lihakset rentoutuvat, kun katseemme tarkentaa eri etäisyyksille, myös kauas.
Kokeile tätä: Tee-itse-kiikarit
7. Ulkona rauhoittuu
Illalla on usein rentoutunut ja raukea olo, kun on touhunnut päivän aikana pihalla. Varsinkin luontomaisema rauhoittaa mieltä. Ulkona tulee myös liikuttua runsaasti, mikä kuluttaa energiaa ja takaa sen, että ruoka ja uni maittavat. Hyvin nukutun yön jälkeen jaksaa taas leikkiä mielin määrin.
Kokeile tätä: Kaarnalaivan lasku
8. Ulkona saa raitista ilmaa
Raitis ulkoilma tekee aivoille hyvää ja virkistää niitä. Virkeät aivot ovat vastaanottavaisia uusille tiedoille ja taidoille!
Kokeile tätä: Koipileikki
Lähteet: Terveyskirjasto.fi, Silmäasema, Terveyttä luonnosta -raportti, Aistimuksia luonnosta -opinnäytetyö, MLL