Koulujen alku kipristää monen pienen kulkijan vatsaa. Apu jännitykseen voi löytyä yllättävän pienistä jutuista, kuten tamperelaisperheen äiti huomasi.

Tästä jutusta voit napata talteen myös ohjeet koululaisen huoltajalle.

Joskus koulun aloittaminen voi jännittää niin paljon, että itkettää, vatsaan sattuu ja mieli on maassa. Lasta voi rohkaista monella tavalla. Tamperelaisperheen äiti kertoo, että hänen esikoisensa mieli tyyntyi, kun reppuun piilotettiin turvatavara.

– Laitoimme reppuun poikani unilelun. Se asetettiin tarkasti repun pohjalle piiloon, sillä poika ei halunnut näyttää sitä muille lapsille. Hänelle riitti tieto siitä, että rakas unikaveri kulkee mukana, Marja-äiti kertoo.

Nalle sujahti reppuun kaksi kertaa. Sen jälkeen uusi koulu ja uudet kaverit tulivat tutuiksi.

– En ajatellut hetkeäkään, että poika olisi liian iso ottamaan turvalelun mukaansa. Alakoululaiset ovat vielä ihan pieniä, kolmen lapsen äiti tietää.

Muista nämä asiat

Koulun alku on jännittävä tapahtuma. Monia hankalia tilanteita voi välttää, kun miettii yhdessä lapsen kanssa etukäteen, miten niissä toimitaan.

Tämä MLL:n sivuilta poimittu lista antaa hyvät neuvot koululaisen huoltajalle.

 

Koulumatka

  • Harjoittele yhdessä lapsen kanssa turvallinen koulureitti.
  • Kerro lapselle, mitä tehdä, jos avain unohtuu.

 

Läksyt

  • Järjestä lapselle oma työpiste.
  • Sovi, milloin läksyt tehdään.
  • Kerro, että autat tarvittaessa.
  • Tarkista päivittäin, että läksyt on tehty.

 

Ruokailu

  • Muistuta lasta aamu- ja välipalan tärkeydestä.
  • Varaa välipala valmiiksi.
  • Kannusta lasta syömään koulussa.
  • Syökää joka päivä koko perhe yhdessä.

 

Vapaa-aika

  • Huolehdi ja sovi lapsen kanssa, mitä hän puuhaa aamuisin ja iltapäivisin.
  • Aseta rajat television katselulle ja tietokoneen käytölle.
  • Kerro lapsellesi kotiintuloajat.

 

Kaverisuhteet

  • Ole kiinnostunut lapsesi kavereista.
  • Sovi pelisäännöt kavereiden luona kyläilyyn.
  • Pyri tutustumaan samalla luokalla olevien lasten vanhempiin, jotta yhteisten pelisääntöjen sopiminen helpottuu.

 

Uni

  • Huolehdi lapsen säännöllisistä nukkumaanmenoajoista.
  • Seuraa lapsen jaksamista.

 

Huolet, pelot

  • Kerro lapselle, mistä ja miten hän tavoittaa sinut tarvittaessa.
  • Kannusta lasta kertomaan päivän tapahtumista, myös mieltä vaivaavista ikävistä asioista.

 

Turvallisuus

  • Tee lapsellesi näkyvälle paikalle ja reppuun muistilista, jossa ovat tärkeät puhelinnumerot. Laita reppuun kotiosoite ja äidin ja isän puhelinnumerot. Jos lapsellasi on oma kännykkä, tallentakaa siihen yhdessä kaikki tärkeät numerot.
  • Tutustu lapsesi kanssa koulutiehen ja sen vaaranpaikkoihin.
  • Lisää heijastin kaikkiin lapsen ulkovaatteisiin.
  • Opeta, että kypärä kuuluu pyöräilyyn – vaikka lapsi pyöräilisi kotipihalla.
  • Sovi lapsen kanssa, missä hän saa liikkua ja mitä tehdä omin päin.
  • Sopikaa, mitä kodinkoneita lapsi saa käyttää.
  • Jos on tarvetta, opasta lastasi käyttämään hissiä.
  • Harjoitelkaa leikisti hätänumeroon 112 soittamista ja avun pyytämistä. Neuvo lasta, kuinka hätätilanteissa toimitaan.
  • Kerro lapsellesi, ettei tuntemattomien aikuisten matkaan saa lähteä.