New Yorkin lelumessuilla valittiin vuoden 2020 lelutrendit

New Yorkin lelumessut järjestettiin 117. kerran. Kymmenet tuhannet lelujen ystävät kokoontuivat loppuunmyytyyn tapahtumaan helmikuun lopulla.

Messuilla julkistettiin uusia tuotelinjoja, kekseliäitä muunnoksia klassikkoleluista, jännittävää teknologiaa sekä interaktiivisia leluja. Tapahtumaa järjestävän The Toy Associationin presidentin ja toimitusjohtajan Steve Pasierbin mukaan messut ovat muuttuneet paljon vuosien mittaan.

– 117 vuoden aikana New Yorkin lelumessut ovat kasvaneet pelkistä liiketapaamisista leikin ammattilaisten keskipisteeksi, jossa etsitään uusia trendejä ja liikeideoita, opitaan uutta seminaareissa sekä verkostoidutaan New Yorkin talous- ja mediayhteisöjen kanssa, Pasierb kertoo.

Esittelijä esittelee lelua lapselle.

Messuilla paljastettiin myös kuluvan vuoden lelutrendit, jotka Toy Association päättää vuosittain. Tämän vuoden trendejä ovat digilelut, vedessä muuttuvat lelut, erilaisia taitoja kehittävät lelut ja perheen yhteisleikkeihin tarkoitetut lelut.

Tuomariston mukaan kuluva vuosi tuleekin olemaan lelujen suhteen sukupolvia yhdistävä, kun perhepelit, ulkolelut ja nostalgiset brändit kasvattavat suosiotaan.

Kaksi kissapukuista maskottia New Yorkin lelumessujen kyltin alla.

Myös erilaisten suoratoistopalveluissa olevien sarjojen ja elokuvien suosio ennustetaan vaikuttavan leluihin. Ne tuovat markkinoille uusia hahmoja ja kasvattavat lisensoitujen lelujen myyntiä samaan tapaan kuin elokuvat ovat jo vuosikausien ajan tehneet.

– Vuoden 2020 trendit kuvastavat uudenlaisia leluja, joihin on vaikuttanut muutokset lasten ja aikuisten tavassa kuluttaa. Päätöksissä näkyvät myös lasten kriittistä ajattelua kehittävät lelut, aktiivisuuteen kannustavat leikkivälineet ja lisensoidut lelut, jotka inspiroivat vahvasti mielikuvitusleikkeihin, strategisen viestinnän johtaja Adrienne Appell The Toy Associationilta kertoo.

Kaksi lelumaskottia lelumessuilla.

Tapahtuma järjestetään vuosittain New Yorkin Jacob K. Javits -kongressikeskuksessa, ja sitä kutsutaan läntisen pallonpuoliskon suurimmaksi lelumessuksi. Tapahtuman järjestää vuonna 1916 perustettu voittoa tavoittelematon järjestö The Toy Association, joka tekee työtä lelualan hyväksi.