5 syytä, miksi koira on hyvä leikkikaveri lapselle

Koira on monen lapsen suurin haave – ja hyvä haave onkin, mikäli tutkimuksia on uskominen. Keräsimme Valtakunnallisen Koiranpäivän kunniaksi yhteen viisi syytä, miksi lapsen ja koiran leikkiminen kannattaa.

1) Koira tuo paljon iloa leikki-ikäisen elämään, ja siksi koiria käytetään terapiatehtävissä mm. lapsen puheen ja motoriikan kehityksessä. Koiran läsnäolo motivoi ja innostaa, mutta samalla laskee myös stressiä.

2) Koira rohkaisee vuorovaikutukseen, mikä on kommunikoimaan opettelevalle lapselle tärkeää. Useat lapset puhuvat lemmikeilleen. Myös koirien keskinäinen käyttäytyminen antaa lapselle hyvän esimerkin ryhmässä toimimiseen ja lapsi voi peilata omaa käytöstään siihen.

3) Leikkimällä koiran kanssa lapsen harjoittelevat ilmaisemaan tunteitaan. Koira tarjoaa lohtua ja rakkautta, ja joskus lemmikille on helpompi ilmaista tunteita kuin vanhemmalle.

4) Oma pehmoinen leikkikaveri voi olla tärkeä elementti lapsen itsetunnon kehittymisessä. Koira hyväksyy lapsen sellaisena kuin on ja on aina valmis leikkiin.

5) Joskus oman koiran ottaminen kotiin ei ole mahdollista. Siinä tapauksessa voi liittyä mukaan kaverikoiratoimintaan. Se on Kennelliiton vapaaehtoistoimintaa, jossa koira tuo iloa, elämyksiä ja läheisyyttä ihmisille, joilla ei ole omaa koiraa. Kaverikoiranohjaajat vierailevat koiriensa kanssa esimerkiksi lasten luona erilaisissa laitoksissa, kouluissa, päiväkodeissa ja tapahtumissa.