Tämä on Pohjoismaiden suosituin lelu!

Suomen Leluyhdistys järjestää Suomessa vuosittaisen Vuoden Lelu -kilpailun, mutta samaa kisaa pyöritetään myös muissa Pohjoismaissa. Tänä vuonna kilpailun voitti poikkeuksellisesti sama lelu sekä Ruotsissa että Norjassa.

Kyseessä on Kätyrit-animaatioelokuvaan liittyvä “Puhuva Kevin” -lelu (valmistaja: Thinkway). Itse Ilkimys -leffojen jatkoksi luotu elokuva selvittää Kätyreiden syntytarinaa ja kehkeytyy hetkessä kutkuttavaksi seikkailuksi. Banaaneja rakastavat, keltaiset Kätyrit Kevinin johdolla pitävät huolta siitä, ettei teatterin penkissä ehdi haukotella kertaakaan.

Mikä Puhuva Kevin -lelussa sitten koukuttaa? Interaktiivinen tuote liikkuu ja matkii elokuvasta tuttuja iskulauseita. Lapsi ohjaa lelun käytöstä liikuttamalla banaania Kevinin kädessä. Vuoden Lelu -raadit kiittivät sekä Ruotsissa että Norjassa tuotteen vetovoimaa niin tyttöjen kuin poikienkin keskuudessa. Lisäksi lelu on poikkeuksellisen myyvä, sillä se kiinnostaa laajaa ikäryhmää.

Ruotsissa Vuoden Lelun valitsevat alan kokeneimmat ostajat. Suomessa kisassa kuullaan kaupan raadin lisäksi lelujen todellisia käyttäjiä, eli lapsia. Vuoden Lelu -ehdokkaita testataankin muun muassa päiväkodeissa.

Kätyrit 3D-leffa ensi-illassa 3.7.2015

Minion-Kevin